Minulla on kaksi pikkusiskoa, toinen toistaan kauniimpi.
Nuorempi siskoista varsinkin on aivan sairaan kaunis, ulkoa ja sisältä. Sairaan kaunis- sanoille on myös toisenlainen merkitys hänen kohdallaan.
Hanna oli juuri täyttänyt 18 kun hän sai MS-tauti diagnoosin. Se oli järkytys kaikille. Eikö jo isämme MS-tauti riittänytkään meidän perheelle. Rakas, nuori ja niin viaton sisko joutuu koko loppuelämän elämään sairauden varjon ja oman terveyden menetyksen pelossa.
Monilla saattaa ulkopuolisen silmin kaikki näyttää olevan kunnossa. Se, mitä erilaiset sairaudet pistää kokemaan elämässä päivittäin, on muille täysin vierasta. Kuinka paljon vaikeita asioita ympärillä olevilla ihmisillä onkaan.
Halusin suunnitella pipon, joka kertoo sairauksien valitettavasti kuuluvan elämään. Joidenkin sairaus näkyy ulkopuolisillekin selvästi ja joillakin se pysyy vain oman kehon sisäpuolella, muilta salassa.
Hanna halusi antaa kasvot omalle sairaudelleen. Sille sairaudelle, joka on muilta salassa, mutta läsnä hänen jokaisessa hetkessä. Sairaudelle, joka tekee hänestä sairaan kauniin ❤️
-Nanku
Toi on niin totta mitä kirjoitat. Monet ei näe sisällä olevia sairauksia, vaikka ne olisi fyysisiäkin.. ja ihmiset monesti arvostelee toisia vaan ulkokuoren mukaan.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta!
Tämä on erittäin liikuttava ja koskettava tarina, jokaisella on oma tarina taskussaan. Rohkeudelle ja avoimuudesta 10+ pistettä, omat hankaluudet elämässäni laittoi kynän kirjoittaa valkeaan paperiin ajatuksia runoin ja mietelmin.
Paluuviite: Kaunista, sairaankaunista! ❤️ | NanQ