Mallisto

Noniin, nyt päästään suunnittelemani malliston kimppuun. Aloitan esittelemällä malliston inspiraation lähteen. Olen siis syntynyt tosiaan Namibiassa ja siihen liittyy tämä mallisto myös. Malliston nimi on Namibi, koska sillä nimellä minua …

Kuvauksia

Meillä kuului viimeisiin koulupäiviin kuvaukset. Omasta mallistostaan loppuun asti tehty vaate/vaatekokonaisuus pääsi mallin päälle kuvattavaksi. Alansa tunteva ammattilainen, muotikuvaaja Marica Rosengård toimi kuvaajana. Vietimme kaksi päivää hänen studiollaan ja oli …

Syksyä

Heips! Mulla on taas sen satamiljoona ajatusta ja juttua päässä, etten ole ehtinyt mitään tiettyä puuhaamaan. Koulujuttuja oon tässä kovasti yrittänyt räveltää. Mallisto pitäisi olla kasassa piirrettynä ensi viikolla, ääk! …

Pakkolepo

Olen ottanut kesän melko työntäyteisesti ja elokuun alusta tahdin piti vähän himmaantua. Ehdin tekemään lasten kanssa pari minireissua kun jo koulunpenkki kutsui. Tehtäviä tietenkään en ollut tehnyt koko kesän aikana …

Kuulumisia

Vihdoin sain uuden iPhoneni ja blogin appsin yhteisymmärrykseen! Nyt pystyn taas ilman sen suurempia ongelmia kirjoittelemaan. Minulla tosiaan alkoi muotisuunnittelun opinnot Helsinki Design Schoolissa ja olen kyllä todella innoissani ja …

Muotisuunnittelija?!

Olen melkein pari vuotta haaveillut Helsinki Design Schoolin opinnoista. Jostain syystä nyt koko syksyn omalla facebook-sivuillani on pyörinyt jatkuvasti kyseisen koulun mainos. Löysin itseni aina uudestaan ja uudestaan vierailemassa sivuilla. …