Epäjärjestystä

Elämä perheellisenä on hyvin antoisaa, mutta kodin siisteyden ylläpitämisessä löytyy meiltä suuria mustia aukkoja.

On mukavaa, kun tavarat on omilla paikoillaan, mutta eihän tässä arjessa ehtisi tekemään muuta kuin siivoamaan, jos kaiken pitäisi aina olla tiptop. Koti ei todellakaan aina ole kuin sisustuslehdissä.
Eteisessä oleva kyltti antaa jo kaiken anteeksi jos vieraat joutuvat pientä epäjärjestystä katsomaan. :D
(Varoitus: alla olevat kuvat ovat inhorealistisia kuvia lapsiperheen sekasotkuista) ;)

Siskoni oli meillä kylässä ja katsoi kun viikkailin puhtaita vaatteita omiin pinoihin. Hän siinä pohti, että kuinka monta kertaa viikossa tuollaisen hervottoman kasan viikkaan. “Noin kerran viikossa”, vastasin. Samainen sisko oli parin päivän päästä uudestaan kylässä ja huomautti minulle, että ei tässä ole kuin pari päivää välissä ja taas viikkailen samannäköistä kasaa. Tarkemmin kun mietin, niin kolme kertaa viikossa tulee tuota pyykkiä viikattua, pestyä ja lajiteltua kauheat kasat.

 

Kaikkein eniten sydäntä lämmittää se, kun pojat niin reippaasti ja oma-aloitteisesti käyvät vaatteita kiskomassa kaapista. Pinon alin paita kun halutaan päälle, niin samalla koko pino on lattialla lelujen seassa, great! :)
Onneksi elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin siivoaminen ja siistiä saa siivoamalla, ainakin hetkeksi.
-Nanku