Meillä on kodissamme yksi ylimääräinen huone, josta olen tehnyt itselleni työhuoneen. Huoneessa on rekki, mihin olen laittanut omia valmiita vaatetöitäni roikkumaan. Nyt yhtäkkiä havahduin, että kylläpä sitä tosiaan alkaa rekkiin kerääntymään itse suunniteltuja ja tehtyjä vaatteita ja asusteita, hieno fiilis! Monia tekeleitäni olen jo vuosien varrella hävittänyt kokonaan pois. Rekissä roikkuu lähinnä nyt vajaan vuoden sisällä tehtyjä töitä.
Koskaan, en koskaan, ole ajatellut olevani minkäänlainen ompelija. Kaikkea sitä tekeekin sen eteen, että pääsee omia ideoita toteuttamaan. Vieläkään ompelujälkeni ei vastaa edes tyydyttävää, mutta jonkinlaiseen lopputulokseen pääsen kyllä :)
Olen myös löytänyt itsestäni pientä piirtäjää, tuntuu helpoimmalta piirtää suunnitelmia paperille. Toinen vaihtoehto voisi olla esimerkiksi opetella käyttämään jotain piirustusohjelmaa tietokoneella.
-Nanku