Irti maasta
Välillä jalat tukevasti irti maasta. Olen ottanut kuluvan viikon sekä pääsisäisen vapaat tooodella rennosti. Tämä alkuvuosi on ollut melko kiireistä ja välillä on painettu liian pitkää päivää liian pitkään. Innostun …
Välillä jalat tukevasti irti maasta. Olen ottanut kuluvan viikon sekä pääsisäisen vapaat tooodella rennosti. Tämä alkuvuosi on ollut melko kiireistä ja välillä on painettu liian pitkää päivää liian pitkään. Innostun …
Meillä oli ystävän syntymäpäiväjuhlat ja tietenkin aivot alkoi heti kehittelemään mitä mahtavampia ajatuksia pukeutumisessa. Lähdin suunnittelemaan paitaa/tunikaa, jossa olisi vetoketjua ja ohutta nahkavyötä koristeena. Olen nyt viimeaikoina tehnyt niin paljon …
Olin perjantaina ja lauantaina juontamassa potkukelkkailun MM-kilpailuja. Juonnot meni todella hyvin ja nautin juontamisesta paljon. Viimeisestä juontokeikasta ei kovin kauaa ole, mutta silti aina juonnot hiukan jännittävät etukäteen. Kuuluttajana työparinani …
Päänaukomispiposta on tullut melko suosittu ja jouduin lahjoittamaan jo oman pipon päästäni. Tein sitten itselleni keväisemmän version piposta. Värillä ei väliä, kunhan se on pinkkiä! Violetti oli toinen vaihtoehto myös. Piposta …
Ja näin siis kävi, että nestefashionforwardin kilpailussa kilpailen numerolla VIISI! Täältä pääset kilpailuun ja toivottavasti saan äänenne! 😘 http://www.elle.fi/kilpailut/nff-aanestys/ Olipa mielenkiintoista nähdä myös muut kilpailutyöt! Niin se vaan on, että …
Päädynpä sitten Sassin uutisten juontajaksi. Aivan huippua! Olen niin innoissani tällaisista projekteista. Erilaisia videopätkiä on tullut kuvattua enemmänkin, mutta näin “asiallisia” uutisia ei koskaan. Tässä linkkiä! 😃 https://vimeo.com/158146409 http://sassiin.fi/sassiin.php Minua …
Yleensä innostun helposti omista ideoista ja visioista, myös tästäkin aluksi. Loistava idea iskeytyi päähäni. Teen nahkashortsit ja niistä tulemaan housuiksi ihonvärisen kankaan, johon painatin “tatuointia”. Idea mielestäni aivan loistava ja …
Oman mallistoni suunnittelussa ja toteuttamisessa tarvitsen kaavoja. Ette ehkä usko kuinka vähän välitän tuosta hommasta. No, nyt kun haluan, että vaatteita tehdään myyntiin asti, on kunnolla kaavoitus pakollista. Inspiraatiota lähdin …
Ja taas. Pipoja pipoja, paljon pipoja 😉 Tässä teille kuvia viimeisistä pipotouhuista. -Nanku
Viime kuussa vietettiin viittomakielen päivää ja tein sairaankauniille viittomakielisen tervehdyksen. Sen näette tästä: Tein videota varten ILY pipon. Käsimerkki tarkoittaa viittomakielellä I love you. Siinä on yhdistettynä iin, ällän ja …