Vaaterekki

Meillä on kodissamme yksi ylimääräinen huone, josta olen tehnyt itselleni työhuoneen. Huoneessa on rekki, mihin olen laittanut omia valmiita vaatetöitäni roikkumaan. Nyt yhtäkkiä havahduin, että kylläpä sitä tosiaan alkaa rekkiin …

Muotisuunnittelija?!

Olen melkein pari vuotta haaveillut Helsinki Design Schoolin opinnoista. Jostain syystä nyt koko syksyn omalla facebook-sivuillani on pyörinyt jatkuvasti kyseisen koulun mainos. Löysin itseni aina uudestaan ja uudestaan vierailemassa sivuilla. …

Christ(mas) ROCKS

Vihdoin sain joulua jotenkin meidänkin huushollissa eteenpäin. Siinä poikien kanssa joulusäläkopasta tonttulakkeja etsittiin, tuloksetta. Ovat siis päätyneet ties minne. Päätin hetken mielijohteesta ommella uudet lakit heille, omalla tyylilläni tietenkin. Olen …

Aamuelokuvahetki(nen)

Yleensä meillä ovat pojat heränneet aamuisin melko myöhään, puoli yhdeksän hujakoilla. Veskun kanssa ollaan aikamoisia valvojia ja aamunukkujia, niin on ihan mukavaa, kun ei ole tarvinnut nousta silmät ristissä kukonlaulun …

Sekalaista

Ainahan tuollainen yömyöhään paniikkikiireellä ompelu saattaa jättää jotain, mitä sitten edestään löytää, tälläkertaa mukavan sotkun, huh. Olipa joku vielä käynyt kaatamassa roskiksenkin tohinan keskellä. Minulla olisi haaveissa tehdä miehelleni jonkinlainen rento …

Paitakriisi

Kävimme kaverin kanssa katsomassa Haloo Helsinkiä ja niinkuin arvata saattaa, iski kauhea vaatekriisi edellisenä iltana. Siinä sitten melkein itkua väännettiin ja lopulta kävi (yllätys) niin, että saumuri alkoi laulamaan yömyöhään …

Pupuna

Sain hieman poikkeavan työnkuvan pariksi illaksi. Olin paikkakunnan varhaiskasvatuksen joulupolku-tapahtumassa pupu.   Olipas virkistävää heittäytyä rooliin ja antaa mennä. Lapset ovat niin ihania ja vilpittömiä ja lähtevät kaikkeen mukaan innoissaan. …

Mekko

Näin joulukuun kynnyksellä tulee aina eteen ainakin muutamat pikkujoulut. Mielessäni pyöritin muutamia, mielestäni, kivoja ideoita ja parasta (tietenkin) lähdin toteuttamaan :) Musta nahka, taskut, hopeinen vetoketju, pitsi sekä jonkinlainen kaulahuivi …

9kk

Nyt se meidän pienin täytti jo tuon maagisen 9kk. Raffe on ollut nyt pienenä ihmisenä vatsan ulkopuolella yhtä kauan kuin mitä kasvoi vatsassa. Vanhempainvapaa kääntyi kodinhoitotuelle sekä uusia asioita opitaan …

Parturointi

Alkoi jo isompien poikien hiukset rehottaa aika tavalla ja hiustenleikkuu tuli ajankohtaiseksi (olisi ollut ajankohtaista jo kuukausi sitten). Olen aina leikannut itse poikien hiukset ja niin tein tänäänkin. Monta vuotta …